Kolmenkymmenen ikävuoteni aikana olen yrittänyt sitä 5 kertaa. Kertaakaan onnistumatta. Kerran olin lähellä, mutta apu tuli liian aikaisin. Vihasin syvästi sitä päivää, kun heräsin aamulla ja tajusin olevani vieläkin täällä.

Olen taas miettinyt sitä, useamman viikon ajan. Se tunne tulee niin vahvana, etten osaa sanoa sille Ei. Itse koen hirveetä ristiriitaa siinä, että mielestäni itsemurha on yksi itsekkäimmistä teoista, mitä ihminen voi toiselle tehdä. Mutta silti haluan tehdä sen itse.

Minä olen se, joka kavereitten ja läheisten mielestä on tehty kivestä. Minä jaksan. Minä seison pystyssä vaikka myrsky pauhaa ympärillä. Kyllä se jaksaa. Ei se luovuta vaikka koko maailma painaa harteita. Kyllä se jaksaa. Meidän pieni hymytyttö. Meidän elämän raiskaama hylkiö. Kyllä se jaksaa.

En minä jaksa. Elämä jatkaa pyörimistä, vaikka minä poistuisin. Se on se luonnonvalinta. Heikoimmat jäävät kehityksestä pois.

 

Niinhän siinä kävi, että minä annoin taas anteeksi. Mies on ollut juomatta viimeisimmän tappelun jälkeen. Tai "juomatta". Kaljaa on kulunut kyllä, mutta kaatokännissä ei ole ollut. Onhan sekin jotain, kai. Se on taas rakastanut minua ja haluaa viettää elämänsä loppuun asti minun kanssa.

Mun päässä kalvaa silti joku. Tuntuu siltä, että asiat eivät ole niin miltä ne näyttää. Sisuskaluja puristaa semmoinen tunne, että kohta sataa paskaa niskaan. Jokin hänen käytöksessään viittaa siihen, että se tekee mun selän takana jotain. Joko mun pitäisi luottaa vaistooni tai sitten olen vaan sekaisin niistä tappeluista ja luottamuksen menettämisestä. En tiedä mitä tehdä. Tää ei vaan tunnu oikealta.

Eilen en enää antanut anteeksi. En pystynyt. Palautin kihlasormukseni. Tänään haluan antaa anteeksi.

Me tavattiin kolme vuotta sitten. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, vaan kehittyi pikkuhiljaa suhteeksi. Mukana pyöri jo silloin kolmas pyörä, alkoholi. Olin typerä ja luulin, että minä voin puuttua asiaan ja saada alkoholin pois elämästäsi. Kuinka väärässä olinkaan.

Elimme onnellisena uuden suhteen huumassa. Neljä kuukautta tapaamisestamme, menimme kihloihin. Se oli talvella,vuonna 2008. Silloin alamäki alkoi. Alkoholi tuli enemmän ja enemmän mukaan arkeen. Tappelua, hampaiden kiristelyä, ryyppyputkia ja anteeksiantoa. Tuli syksy 2009. Sinä iltana, uskalsin sanoa sinulle, että pakkaa tavarasi ja lähde. Ja sinähän lähdit. Ja minä romahdin, pahasti. Muutamaa kuukautta myöhemmin, olit jo kihloissa uuden naisen kanssa. Yritin kaikin voimin pitää itseni kasassa, rypien siinä tunteessa että, Miksi minä päästin sinut menemään?

Tammikuu 2010. Törmäsin sinuun ensimmäistä kertaa eromme jälkeen. Sinulla meni huonosti uuden naisesi kanssa. Sinulla oli ryyppyputki ja hait lohduttajaa. Minä lohdutin. Otin sinut takaisin ja annoin anteeksi. Puhuit turhia sanoja rakkaudesta ja sait minun toiveet syttymään. Kaksi viikkoa myöhemmin, palasit takaisin kihlattusi luo. 

Toukokuu 2010. Erosit kihlatustasi. Tapasimme jälleen. Kauniit sanat rakkaudesta, tulivat jälleen kuvioihin. Olin onnellinen, olet tullut takaisin. Sinä ryyppäsit. Annoin anteeksi.

Heinäkuu 2010. Maailmani romahti. Olit tapaillut toista naista selkäni takana ja halusit koittaa suhdetta hänen kanssaan. Sinä lähdit. Minä itkin.

Marraskuu 2010. Kohtalo puuttui peliin ja tapasimme taas. Olit eronnut kesäheilasta. Halusit minut takaisin. Olit tajunnut kuinka paljon minua rakastat ja kuinka paljon sä haluat muuttua. Alkoholi pois elämästä ja tulevaisuutta rakentamaan. Minä uskoin ja annoin anteeksi. Olin onnellinen. 

1.1.2011. Menimme uudelleen kihloihin. Olin onnellinen. Sinä olet minun.

Toukokuu 2011. Alkuvuosi meni onnellisesti. Sinä vähensit juomista ja keskityit minuun ja meidän suhteeseen. Alkoholi kuului vieläkin elämääsi, mutta pahimmilta riidoilta oltiin säästytty. Sitten tuli toukokuu. Ensimmäinen ryyppyputki. Sinua ei näkynyt, et vastannut puhelimeen, olit etäinen ja kaikki hommat jäi tekemättä. Ryyppyputki loppui 8 päivää myöhemmin, sinun verisiin oksenteluihin. Lupasit hakea apua. Antabus, niin sinä itse sanoit. Ollaan selvinpäin Juhannukseen asti. Annoin anteeksi. 2 päivää myöhemmin olit taas kännissä. Kesä, kaverit ja alkoholi. Minä en siihen yhtälöön kuulunut. Joka päivä lupasit että olet seuraavan päivän selvinpäin ja minun kanssa. Uskoin ja annoin anteeksi.

Kesäkuu 2011. En ole nähnyt sinua, kuin muutamana päivänä. Sinulla on ryyppyputki. Juhannus on ensiviikolla. Pyysin sinua tulemaan juttelemaan kanssani, selvinpäin. Minun ainoa pyyntö. Sinä lupasit. Minä odotin ja odotin. Sinä tulit vihdoinkin, kännissä. Turhia sanoja rakkaudesta, minä rakastan sinua, haluan olla vain sinun kanssa, haen apua, yritetään yhdessä. Enää en antanut anteeksi. En pystynyt. Palautin kihlasormukseni.

Tänään haluan antaa anteeksi.